Alwyn's Cerena

VH-25281
newforest, tamma
väri, 144cm
s. 30.07.2007,  - ikääntyminen
maahantuoja: mmeiju., alwyn ponies

painotus: esteratsastus 
He A, 120cm
NFL-II / 118p.

Yleisesti Cerena on melkoisen kiltti ja hyvä käytöksinen tamma. Suhtautuu hyvin uusiinkin ihmisiin ja harvemmin juuri kiukuttelee kenellekään maastakäsiteltäessä. Tämän tamman uskaltaa antaa myös hieman kokemattomamman käsiteltäväksi. Tarhatessa se ei juuri tee mitään. Pelästyy tosin kyllä jo tuulisella säällä ohi lentää muovipussi, tms. Ei kuitenkaan tee sitä ilkeyttään. Muuten cereba tallustelee vain kaikessa rauhassa vierellä. Tulee toimeen hyvin myös muiden ponien kanssa ja voidaan tarhata isommassakin laumassa ulos. Viihtyy melkein millaisella säällä vain ulkona, kunhan on jotain minne pääsee surkeampaa säätä suojaan. Hoitaessa tamma käyttäytyy nätisti ja seisoskelee rauhassa paikallaan. Nauttii saamastaan huomiosta ja pitää kovasti sukailusta. Jalat nousee myös oikein näppärästi, eikä turhaan nyi. Ei myöskään omaa pahoja tapoja, eli ei potki, pure tai näyki. Turhaa makupalojen syöttämistä tulee kuitenkin välttää, ettei sitten opi huonoille tavoille. Varusteet saa päälle helposti. Nostaa satulan selkään ja kiristää vain vyön -> ei saa laittaa heti liian kireälle. Suitset saa pujotettua vain päähän ja Alli auttaa siinä itse oikein mielellään.

Ratsuna tamma on reipas ja herkkä. Ei sovi ihan jokaisen käsiin, mutta oikean ratsastajan löytyessä todella miellyttävä. On herkkä suustaan, eikä sieltä saa vetää liikaa, muuten lähtee alta. On herkkä myös pohkeille ja istunnalle. Ratsastajalla saa olla melko hyvä tasapaino ja istunta, jotta tamma rentoutuu. Tuulisella säällä tuntuu olevan turhankin reipas ja säpsähtelee niitä ja näitä aluksi vähän turhaankin, mutta hermojaan ei saa missään nimessä menettää. On oltava vain rauhallinen ja jatkettava sitä mitä ollaan tekemässä, niin tammakin rauhoittuu. Omaa pehmeän ja nätin ravin, sekä hyvin pyörivän ja eteenpäin vievän laukan. Koulukiemurat sujuu ihan näppärästi ja liikettäkin löytyy mukavasti. Oppii helposti uuttaa ja on yleensä tyytyväinen, kun ratsastaja on sopiva. Esteet ovat varsinkin cerenan mieleen. Tarvitsee vain tässä touhussa erittäin rauhallisen ja kärsivällisen ratsastajan. Tammaa kun saa aina välillä vähän rauhoitella, kun alkaa jossain välissä aina käymään vähän turhankin kuumana. Hyppää kuitenkin hyvällä tekniikalla ja on tarkka jalostaan, sekä harvemmin pudottaa puomeja. Jos rupee hössöttämään niin ote herpaantuu ja virheitä voi kyllä tulla. Harvemmin kieltääkään mihinkään, melkein este kuin este kelpaa. Oudoimman näköiset saattavat kuitenkin saada aikaan "jarru-reaktion". Siinä vaiheessa ei auta kuin pieni rohkaisu. Maastossa ratsastaressa on aina hyvä olla joku kaveri mukana, ainakin jos menee vähän reippaammin. Käynti maastoissa selvitään yksinkin, mutta reippaammat reissut menevät vähän turhankin railakkaasti, jos ei ole joku rauhallinen kaveri mukana. Isompikin ryhmä kelpaa, eikä juuri ole väliä mihin cerenan jonossa sijoittaa.

Kisoissa cerena on aluksi hieman rauhaton ja tarvitsee rauhoittelua. Uudet hevoset/ponit ovat aluksi hieman pelottavia. Tilanne kuitenkin "laukeaa" kun päästään verryttelemään. Cerena alkaa pikku hiljaa rentoutumaan ja unohtamaan totaalisesti jännityksensä. Häntään laitettava kuitenkin punainen rusetti, kun voi tapauskohtaisesti jotain koittaa potkasta, jos vieras tulee turhan lähelle. Koulu aitojen sisässä on aluksi turhankin vireä, mutta rauhoittuu pian ja antaa aina kaikensa. Liikkuu nätisti ja nauttii esiintymisestä, eikä silloin mikään ulkoinen asia voi tamman keskittymistä pilata. Ei vaikka taivaalta tulisi vettä kaatamalla. Esteradalla päästessään aluksi cerena taas käy hieman lämpimänä, mutta kun vain pääsee pari ensimmäistä estettä radalla kunnialla, niin alkaa toimimaan jo paljon paremmin. Kaipaa paljon rauhoittelua ja turhaa kaahailua perusradalla on vältettävä, että pysyy käsissä. Uusinnassa uskaltaa päästellä jo hieman lujempaakin, mutta varovainen on silti oltava. Tamma kääntyy yllättävän tikoissa paikoissa, mutta esteelle se on aina tuotava mahdollisimman hyvin. Kieltää kyllä kovassakin vauhdissa jos esteelle tullaan vinossa tai muuten tuntuu siltä, että esteestä ei pääse yli. Ei ole hullun rohkeaa vaikka muuten hyvä onkin. Maastoeste radalla tamma on jälleen hieman lämpenee, mutta pysyy kuitenkin käsissä, kun ratsataja vain on rauhallinen ja pitää ponin kokoajan hyvällä tuella.

Kengittäjän kanssa tämä tamma tulee oikein hyvin toimeen. Seisoskelee kiltisti paikallaan jalka niin kauan ylhäällä kuin vaaditaankin. Yleensä katselee kiinnostuneena siihen suntaan mistä koputus kuuluu ja katselee touhua ilman mitään ongelmaa. Odottaa myös kärsivällisesti paikallaan, kun kenkiä taotaan sopiviksi, tms. Tästä hommasta pääsee usein nopeasti eroon. Eläinlääkärin kanssa tammalla ei ole sen kummenpaa ongelmaa. Joka paikkaa saa tutkia, eikä pistä hanttiin oikein missään asiassa. Katselee vain tyytyväisenä mitä siinä vierellä nyt puuhataan. On hyvä pistää ja syö lääkkeet tyytyväisenä pienten lisukkeiden kera. Ainoa asia mikä ei mene niin helposti on raspaus. On silloin rauhoitettava ja laitettava pakkopilttuuseen. Muuten siitä touhusta ei tule yhtään mitään. Suu on tosiaan hyvin herkkä paikka ja pistää kyllä viimeseen asti hanttiin muuten. Cerena on kuitenkin lopulta mukavan helppo hoitoinen ja mukava tamma.

VIRTUAALIHEVONEN
Klikkaa kuvat isommiksi
Kuvien © MLB
 
 
 

 ALWYN'S TRANSLATOR
VIR MVA Ch, ERJ-II, YLA2, NFL-II
DJ's Bow Wow

 PP's Transinformation

Maytime's Celebrity
Calina
Feels Like Kashmir

Larissa

CIVIL SIRENA
Mr. Negative

Narcotic

Enchanted
Miss Damsefly
Monty Neger
Miss Dorothy

Cerenan Isä, Alwyn's Translator, tutummin pelkkä taavi on säkäkorkeudeltaan 147cm ja värityksetään hän on tummanruunikko. Tämä estepainoitteinen kaveri on kilpaillut monissa kilpailuissa ja herralle on tullut myös voittoja sekä sijoituksia ihan kivasti. Taavi on myös saanut VIR MVA Ch-arvonimen, NFL-II palkinnon sekä YLA:ssa 2-palkinnon. Jälkeläisiä löytyy peräti huimat 12 kappaletta! Ei mikään turha kaveri ole tämä. Isän isä, DJ's Bow Wow, on oikea kultakimpale joka on painoutukseltaan estapainoitteinen. Ensimmäiselle palkinnolle kantakirjattu (KTK-I) newforestin poni. Säkää tältä kaverilta löytyy 147cm, kilpaillut 100cm kisoja jopa kansallisilla tasoilla. Todella haluttu jalostukseen, jättänyt peräti 8 jälkeläistä jälkeensä. Isän emä, Calina, on kimo newforest-tamma jolla on säkää 146cm. Calina on jopa kantakirjattu britanniassa toiselle palkinnolle ja tamma on tunnettu esteratojen kuningatar. Painoitukseltaan siis esteratsu ja voittoja on tullut huimasti. Jälkeläisiä jättänyt jälkeensä 6 kappaletta, ja on tällä hetkellä eläkkeellä. Isän isän isä on nimeltään PP's Transinformation todella tulinen kaveri joka valloitti monet kansalliset estekilpailut ranskassa. Voi tämä oli aivan upea tapaus ja säkää löytyi 146cm ja väriltään tämä herra oli yön musta. Järkyttävän makea kaveri joka kumminkin lopetettiin loppujen lopuksi myös niin ikänsä kuin pahan jalkavian takia. Jälkeläisiä herralla jäi jälkeensä kaksikymmentä kappaletta. Isän isän emä, Maytime's Celebrity on kiltti ja sympaattinen newforest-tamma joka on kaikkien kaveri ja painoitukseltaan esteratsu. Maytime's Celebrity on voittanut monia esteratsastuskilpailuja mutta nykyään siitos käytössä. Tamma on 139cm ja jälkeläisiä jättänyt kahdeksan kappaletta jälkeensä. Isän emän isä on kiltti newforest-ori joka tunnetaan nimellä Feels Like Kashmir. Kassuksi häntä kutsutaan ja ori on kantakirjattu toisella palkinnolla. Se on painoitukseltaan esteratsu ja säkää löytyy 146cm. Komea herra jolla jälkeläisiä kaksitoista kappaletta. Isän emän emä on saksassa sijaitsevassa ratsastuskoulussa käytössä, Larissa on entinen esteratsu joka myytiin tuntikäyttöön pienen jalkavian takia. Kaikin puolin hieno newforest-tamma joka on säältään 144cm ja varsonut vain kerran. Isän iemän emä Feels Like Kashmir rautias kiltti luonteinen tamma joka oli painoitukseltaan esteratsu muta lähinnä kävi vain seurakilpailuissa mutta voittoja tuli. Tamma oli lähinnä siitoskäytössä ja jätti viisitoista jälkeläistä jälkeensä. Säkää oli 145cm ja lopetuksen syytä ei tiedetä.

Cerenan emä, Civil Sirena, on ruunikonkimo tamma joka on painoitukseltaan estapainoitteinen. Nätti tamma on ollut jo kauan kilpailukäytössä ja sijoituksia löytyy vallan mahtavasti. Sirena on jättänyt jälkeensä 3 jälkeläistä, joista kaksi on tammaa ja yksi ori. Taitoja löytyy He A, sekä kilpaillut tamma on 120cm luokissa. Upealuonteinen tamma Sirena oli.. kiltti ja todella ystävällinen! Kumminkin tammalla on sen verran ikää että se on jo vihreillä niityillä. Emän isä, Mr. Negative, säkää löytyy 148cm ja painoitukselta estepainoitteinen. Tällä komealla ja upealla miehellä on kilpailu verissään. Se on oikein syntynyt voittajaksi esteradoilla, jokaisessa kilpailussa missä se on ollut niin aina on tullut voitto. Kilpaillut siis kansallisislla tasoilla. Jälkeläisiä löytyy peräti 20 kappaletta. Emän emä on kimo Miss Damselfy, jolla säkää 146cm. Hieman rauhallisempi tamma jonka luonne on täysi kymppi. Estepainoitteinen ja kilpaillut aluetasolla. Sijoituksia on ihan kivasti sekä voittoja. Tamma siirtyi 10 v eläkkeelle pienen jalkavian takia ja päätyi sitten pelkäksi siitos hevoseksi. Jälkeläisiä 6 kappaletta. Emän isän isä, Narcotic on väriltään musta jolla on iso läsi päässään, hera silmä sekä erittäin täydellinen luonne. Tämä kansallisen tason herra valloittaa jokaisen kilpailun jonne pääsee, aina tulee voitto ja tämä on varma veto. Se on myös teettänyt laadukkaita jälkeläisiä ja säkää Narcoticilta löytyy 146cm. Emän isän emä on ruunikko tamma nimeltä Enchanted, hän on säältään 143cm ja erittäin taitava ratsu jolta löytyy potentiaalia. Enchanted on entinen esteratsu joka nykyään viettää eläkettään ja varsonut se on seitsämän kertaa. Emän emän isä, Monty Neger, valitettavasti hän on jo menehtynyt mutta aikoinaan oli kovakin nimi. Monty Neger on voittanut monia kilpailuja ja kilpaillut myös kansallisissa. Kantakirjattu kolmospalkinnolla ja jättänyt jälkeläisiä 17 kappaletta. Emän emän emä Miss Dorothy on täysjärkinen newforest-tamma joka ei hätkähtänyt helposti. Kilpaili kansallisilla tasoilla, sijoituksia oli todella paljon kuten voittoja mutta nykyään eläkkeellä. Säkää oli 142cm ja jälkeläisiä jättänyt nelisen kappaletta jälkeensä.

JÄLKELÄISET

Alwyn's Cerena ei ole siitos käytössä tällä hetkellä. Tamma ottaa joskus ulkopuolisia oreja vastaan joten, ota yhteyttä sähköpostitse (matyno@pretty-destiny.net) varaa astutus tai kysele astutuksista ja jälkeläisistä. Cerena ottaa elämänsä aikana kymmenen oria vastaan.

*12.03.2007 nf-o. Bloomfield S4, (i. Heat of Yeneva)
*12.03.2007 nf-o. Snickersville S4, (i. Heat of Yeneva)
*02.01.2009 nf-o. Riverman S4, (i. Explosive SFR)
*10.03.2009 nf-t. RockLand S4, (i. SS Casanova Dickley)
*19.04.2009 nf-o. Donarweiss S4, (i. Patrick Of Yeneva)
*20.04.2009 nf-t. Gwyneth S4, (i. Flavio Naw)
*23.09.2009 nf-t. Appleholic S4, (i. Jack Sparrow S4)

Vain sijoitukset merkattu! 
* Esteratsastusjaoksen sijoitukset 53 kappaletta

21.10 2007 ERJ / lk4 (kutsu) - 3/263
02.01 2008 ERJ / lk7 (kutsu) - 1/45
02.01 2008 ERJ / lk3 (kutsu) - 1/58
20.08 2008 ERJ / lk4 (kutsu) - 1/25
18.01 2009 ERJ / lk3 (kutsu) - 7/50
26.01 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 1/80
31.08 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 1/31
07.02 2009 ERJ / lk3 (kutsu) - 1/41
16.03 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 1/57
20.03 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 2/64
21.03 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 7/60
23.03 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 3/60
25.03 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 7/52
26.03 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 5/33
28.03 2009 ERJ / lk3 (kutsu) - 3/35
29.03 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 5/33
08.04 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 9/100
20.04 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 3/69
20.04 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 2/58
20.04 2009 ERJ / lk6 (kutsu) - 4/49 
26.04 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 3/10
01.05 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 1/100
03.05 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 10/100
05.05 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 2/100
05.05 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 6/100
06.05 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 4/100
07.05 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 5/100
18.05 2009 ERJ / lk7 (kutsu) - 9/100
03.07 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 1/100
03.07 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 8/100
02.07 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 4/64
03.07 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 4/64
05.07 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 4/55
20.07 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 5/100
22.07 2009 ERJ / lk12 (kutsu) - 7/80
23.07 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 2/100
24.07 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 9/100
24.07 2009 ERJ / lk7 (kutsu) - 8/80
25.07 2009 ERJ / lk4 (kutsu) - 4/100
26.07 2009 ERJ / lk5 (kutsu) - 2/100
27.07 2009 ERJ / lk12 (kutsu) - 4/80
10.08 2009 ERJ / lk8 (kutsu) - 3/70
12.08 2009 ERJ / lk7 (kutsu) - 3/70
12.08 2009 ERJ / lk8 (kutsu) - 6/70
14.08 2009 ERJ / lk10 (kutsu) - 5/70
15.08 2009 ERJ / lk8 (kutsu) - 3/79
16.08 2009 ERJ / lk11 (kutsu) - 1/70
15.08 2009 ERJ / lk10 (kutsu) - 10/100
18.08 2009 ERJ / lk12 (kutsu) - 4/100
20.08 2009 ERJ / lk12 (kutsu) - 10/100
21.09 2009 ERJ / lk11 (kutsu) - 1/50
22.08 2009 ERJ / lk11 (kutsu) - 4/50
22.08 2009 ERJ / lk3 (kutsu) - 4/100

01.12.2007 - Stud Monumentiin saapui kaunis läsipäinen tamma Alwyn's Cerena, joka oli iältään kaksivuotias kaunis nuori neiti. Hieman ihmeellinenhän ympäristö oli mutta tamma pääsi loppupäiväksi rauhoittumaan karsinaan.

01.01.2008 - Kuukausi oli kulunut Cerenan tulosta ja se oli rauhoittunut jo. Ikää oli jo kolme vuotta ja olimme alkaneet jo totuttamaan erinlaisiin puuhiin sitä.

20.08.2008 - Cerenan ensimmäiset kilpailut meidän kanssamme ja voitto tuli luokassa 100cm. HIENOA!

02.12.2008 - Cerena astutettiin newforest oriilla Explosive SFR.

02.01.2009 - Cerena varsoi kauniin newforest-orii varsan joka sai nimekseen Riverman S4. Synnytys sujui leppoisasti karsinassa eikä edes tamma tarvinnut apua

25.04.2009 - Cerena oli newforest yhdistyksen laatuarvostelussa jossa hän sai NFL-II palkinnon 118 pisteellä.

01.05 2009 - Kilpailuissa ollaan käyty jo paljon ja taas tuli voitto luokasta 120cm ja osallistujia luokassa oli peräti 100 kappaletta ja silti meidän tamma vei voiton!

22.08 2009 - Cerenalla on jopa 53 sijoituksta esteratsastuskisoista, ei mikään turha kaveri todellakaan! Pian esteratsastus laatuarvosteluun! Jes!

23.09.2009 - Tamma oltiin astutettu jo kuukausi sitten ja Cerena varsoi kauniin tamma varsan karsinaan joka sai nimekseen Appleholic S4.

06.11.2009 - Cerena on ilmoitettu marraskuun este laatuarvosteluun joka on 26.11.09, ja toivotaan että tamma saa hyvän palkinnon.

04.01.2008 valmennuksen pitiValtama
"Ratsusi oli tänään hieman hämmentynyt uudesta ympäristöstä ja sai alkutunnin rauhallisen työskentelysi muuttumaan turhan hätäiseksi. Suosittelisin ehdottomasti rauhallisuutta itsellesi apujenkäytön suhteen, ja kun tätä tunnilla korjattiin, alkoi poninkin puolesta homma sujua. Hyppäsitte yhdessä oikein tyylikkäästi ja ratsusi kuunteli sinua mainiosti, kunhan muistit itse olla tarpeeksi rauhallinen. Esteillä istuntasi oli mainio ja tuit poniasi hyvin. Radalla vauhtikin pysyi hyvin käsissä, eikä itse hyppäämisen kohdalta moitittavaa löytynyt. Sarjoilla apusi muuttuivat turhan hätäisiksi, koska aikaa ei ollut paljon, mutta käskin tekemään paljon vähemmän asioita selässä - kyllä hevosesi osaa hypätä ilman jatkuvia apuja. Kun rauhoituit itse, sarjat sujuivat hienosti. Neuvoisin teitä harjoittelemaan kotona yhteistä ja rauhallista perustyöskentelyä, joka tulee varmasti näkymään vielä parempana työskentelynä esteillä." - heidi

25.13.2008 valmennuksen piti : *Pelz*
Cerena meni suurimman osan tunnista nätisti, ja radatkaan eivät tuottaneet ongelmia. Jumppasarjoilla tamma kompuroi vähän väliä, ja kerran ratsastaja oli vähällä tippua. Tilanteen kuitenkin pelasti ratsastajan mahdottoman hyvä tasapaino. Ponnistuspaikan löytäminen tuotti joillakin esteillä hieman vaikeuksia, mutta muuten valmennus sujui hyvin.

04.02.2008 valmennuksen piti : Syrjäseutu
"Cerena oli hieman hämillään vieraasta maneesista vieraiden hevosten kanssa joten kulki melko jäykästi aluksi. Pienillä esteillä kompuroi mutta esteiden noustessa hypyt paranivat. Poni hyppäsi kevyesti ja kauniisti yli isompienkin esteiden. Hyppy varaa oli noin 5-10cm vielä esteen ylityksessäkin."

05.02.2008 valmennuksen piti : Elina K.
"Cerena selvästi jännitti aluksi hieman, mutta rentoutui loppua kohden hienosti! Jumppasarjalla työskentely sujui osaltanne hyvin, Cerena keskittyi hienosti jalkoihinsa ja ratsastaja myötäsi hyvin hevosen liikkeeseen, osasit olla sopivan rauhallinen vaikka hevosen tempo saattoi muuttua reippaammaksi. Lävistäjälle tultaessa Cerena vähän kiemurteli alkuun, korjaus tapahtui kuitenkin hyvin ennen estettä. Esteellä Cerena vaihtoi laukan nätisti joka kerta ja jatkoi mielestäni hyvin kuunnellen kokoajan ratsastajan pidättäviä apuja. Suhteutetulla Cerena osasi pidentää hyvin, vähän ehkä liiankin hyvin, koska ratsastajalla taisi olla pieniä vaikeuksia saada hevonen koottua lyhyeen laukkaan ympyrällä. Suhteutetulla Cerena yllätti pikku pukilla, mutta sait silti sen siirtymään kohtuullisen hyvin raviin, ja uusi nostokin sujui hyvin, vähän hätäisesti kylläkin. Korkeammalla esteellä Cerena innostui hieman lisää, mutta sait sen lopulta lähestymään hieman isommatkin esteet rauhallisessa ja hallistussa, kuitenkin energiaa pursuavassa laukassa. Valmennus sujui osaltanne hyvin! Suosittelisin kuitenkin treenaamaan laukan tempoa, että pidennyksen jälkeen saat hevosesi myös lyhyeksi. Tammasi omaa hienon hyppytekniikan, pääsette varmasti vielä pitkälle!"

08.10.2009 valmennuksen pitikuusnelone.
"Cerenan leveä läsi paistoi jo kaukaa kun saavuin kentälle. Ratsukko oli jo aloittanut lämmittelyn. Käskin kuitenkin kaksikkoa siirtymään pääty-ympyrälle ja ottamaan hieman reipasta laukkaa ja vaihtamaan ympyrää ja samalla laukkaa. Tämän harjoituksen aikana rakentelin kentälle kolme estettä. Ne olivat erikoisesteitä. Yksi oli 100cm muuri. Toinen 90cm okseri jonka alla/takana oli vesialusta. Kolmas este oli 110cm korkea erikoinen väkerrys aaltokuviosta ja puomeista. Tolpissa oli värikkäät sateenkaaret. Cerena pörhisteli itseään kun otitte käyntiä minun selittäessäni tehtävän. Tarvittaessa esteitä voi laskea, mikäli tammalla tulee hätä. Jokainen este tultaisiin aluksi yksitellen, lopuksi helppona ratana. Cerena tanssahteli ja vaati päästä vauhtiin. Aloitimme vesiesteellä. Cerena hidasti huomattavasti esteen eteen ja katsoi vesialustaa. Tamma kuitenkin hyppäsi mahtavan loikan. Muurin kanssa ei ollut ongelmia, joten nostin sen 110cm korkeaksi. Sateenkaarieste oli kamala. Cerena kielsi esteelle heti kättelyssä. Muutaman uusintayrityksen jälkeen tamma hyppäsi ainakin 30cm korkeammalta kuin oli tarvetta. Tamman korvat olivat tarkkaavaisina ja hörössä koko harjoituksen ajan ja askeleet alkoivat saada varmuutta lopputuntia kohden."

14.11.2009 valmennuksen piti : Sanna.
Cerenan muistan varmasti parhaiten näistä valmennuksen ratsukoista! Ponin askellajit olivat upeaa katsottavaa, samoin sen suoritukset esteillä. Ratsukon lähestymiset esteille sujuivat hyvin, tosin ratsastajan pohkeet voisivat olla paremmin kiinni hevosen kyljissä sekä katse voisi olla paremmin mukana esteellä. Esteiden välillä tulee hieman hiljentää vauhtia, eikä antaa tamman kaahata suinpäin esteille. Rata eikä sarjat tuottaneet juuri yhtään minkäänmoisia vaikeuksia, kaahaamista lukuunottamatta. muuri ja sen jälkeen tuleva trippeli tuottivat ratsukolle selvästi ongelmia. Cerena ei halunnut muuria hypätä, ja lopulta kun sen yli päästiin tamman rytmi sekoittui ja trippelin se lopulta kielsi. Muuten valmennus sujui oikein rattoisasti.

LAYOUT © TANGERINE 2009 | TEKSTIT © MATYNO.